Matkajännitystä

Olen matkustanut elämäni aikana suhteellisen paljon ja omasta mielestäni olen melkoisen rento, rutinoitunut ja taitava matkustaja. Osaan siis kulkea lentokentillä, tehdä matkavarauksia netissä ja selvitä matkoiltani turvallisesti kotiin. Perussetti kunnossa siis. Mutta viime aikoina olen huomannut erään ärsyttävän piirteen itsessäni nostaneen hermostunutta päätään entistä enemmän; nimittäin stressaan matkoista, ihan pienistäkin, suunnattomasti.

Jokaisen matkan alussa huijaan itseäni alitajuisesti ajatuksella, että matkan ennakkostressiä ei ole. Teen tarkan listan jo viikkoa ennen matkaa kaikista niistä tavaroista, joita aion matkalla tarvita. Siten ei mitään viime hetken unohduksia pääse tapahtumaan. Suunnittelen suurinpiirtein se vaatevaraston, jota aion käyttää ja yritän ottaa kaikki mahdolliset sääolosuhteet huomioon. Teen tämän kaiken iloisella mielellä ja olen ylpeä järjestelykyvystäni. Kun pakkaamisen aika sitten koittaa, teen kaikenlaista muuta viimeiseen asti, etten vaan antaisi matkastressille yliotetta. Lopulta pakkaan laukkuni parhaan kykyni ja taitoni mukaan, sillä yleensä olen tekemäni listat kadottanut jo tässä vaiheessa. Sitäpaitsi ne eivät koskaan sisällä ns. itsestäänselvyyksiä, kuten sukkia, yöpukua tai meikkipussia, koska oletan muistavani tällaiset ilmankin.

Sitten se stressi tulee. Yleensä siinä vaiheessa kun on oikeasti jo pakko mennä tai kun olen jo laukku kädessä seisomassa lähtöportilla. "Mulla jäi lääkkeet kotiin!", mikä on sinällään hauska huolenaihe, että en käytä lääkkeitä, joten kotiin niiden piti jäädäkin. Uskon myös vakaasti matkastressissäni unohtelevani tavaroitani kahviloiden pöydille, kukkaroni lipunmyyntiin ja kännykkäni pudonneen lattialle. Asioita, joita en ikinä, ainakaan kaikkia, voisi tehdä kuin ehkä maksimissaan neljän promillen humalassa, jossa en yleensä, ainakaan matkalle lähtiessä ikinä ole. Joten kopeloin taskujani ja laukkuani jatkuvasti paikallistaakseni nuo kadonneet tavarat, vain löytääkseni ne aina sieltä mihin olin ne laittanutkin.

Loppujen lopuksi pääsen stressistäni eroon viimeistään siinä vaiheessa, kun kone irtoaa maasta, juna nytkähtää liikkeelle tai tai auton nokka on jo liian kaukana kotoa. Sitten olo helpottuu ja tilalle astuu järkevä ajatus siitä, että kunhan luottokortti on mukana, niin kaikkea unohtunutta saa. Muut stressin aiheet alkavat sitten perillä, työhuolet mahdollisesti tekemättä jääneistä töistä ja muiden selviämisestä, jotka kestävät pari ekaa päivää lomasta, mutta se on taas ihan toinen juttu.

Joskus käy kyllä niinkin, että unohdan jotain merkityksellistä, jonka muistan vasta perillä. Näin kävi kun olimme menossa mummoni hautajaisiin Pohjois-Karjalaan. Muistin vasta melkein perillä, että olin unohtanut hakea kukkaseppeleen mukaan. No, ei muuta kuin soitto ensin seppeleen tekijälle, että en tulekaan hakemaan ja sitten soitto paikalliselle kukkakauppiaalle, että olisi vähän nopealla aikataululla tehtävä kukkalaite. Onneksi tässäkin kohtaa loppu hyvin, kaikki hyvin. Sitäpaitsi oli ihan tyhmä ajatus jo alunperinkin lähteä rahaamaan kukkalaitetta Turusta asti, eikö? Palattuani kävin sitten noutamassa jo maksamani kukkalaitteen, josta kukkakauppiaani oli tehnyt hiukan maljakkokelpoisemman. Se oli ihan kaunis niinkin.